Opasta lasta toimimaan turvallisesti netissä

Lapsella on oikeus tietoon, oppimiseen ja turvallisuuteen

Lapset pelaavat, viestittelevät kavereiden kanssa sekä postaavat sisältöä nettiin nyt enemmän kuin koskaan. Suojellaan Lapsia erityisasiantuntijat kannustavat aikuisia olemaan läsnä lapsen digiarjessa. Aikuisten on tärkeää tukea lapsen verkkovälitteistä sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä ja harrastamista kysymällä ja kuulemalla mitä ja millaista tekemistä lapsi on verkossa keksinyt.

Epävarmoissa tilanteissa tieto, harkinta ja maltillinen toiminta korostuu. Lapsen kanssa on hyvä keskustella netin valheellisista sisällöistä. Niin lasten kuin aikuistenkin voi olla hyvin vaikeaa erottaa virheellistä tietoa oikeasta ja siksi lähdekriittisyyttä on tärkeä opettaa pienestä pitäen. Tutkikaa esimerkiksi yhdessä mitkä tietolähteet ovat virallisia ja mistä valesisällön voisi tunnistaa. Netin algoritmit tuovat myös ilmiöön oman haasteena. Käytännöllinen vinkki on kokeilla perheen kesken tiedon hakua esimerkiksi googlella ja tarkastella sen tuottamia eri hakutuloksia.

Ota verkon haitallinen ja hämmentävä sisältö puheeksi lapsen kanssa

Muistuta lasta, että verkossa voi tulla vastaan myös hämmentävää ja haitallista sisältöä kuten väkivaltaa, pornoa tai muuta lapsen ikä- ja kehitystasolle sopimatonta materiaalia. Kannusta lasta kertomaan kohtaamistaan hämmentävistä sisällöistä ja tutustukaa yhdessä luotettaviin, lapsen ikä- ja kehitystasolle sopiviin peleihin, somealustoihin ja uutiskanaviin. Ikärajoista lisätietoa löytyy täältä. Netissä kiertävät myös erilaiset haasteet ja provosoivat kisailut saattavat houkuttaa lapsia osallistumaan ja esimerkiksi jakamaan itsestään kuva ja videomateriaalia mikä aina sisältää riskin kuvien väärinkäytölle.

Keskustele lapsen kanssa verkossa esiintyvästä houkuttelusta seksuaalisiin tarkoituksiin (grooming)

Lasten verkkoajan merkittävä lisääntyminen on lisännyt myös rikollisten verkkoaikaa ja lasten houkuttelua seksuaalisiin tarkoituksiin. Sen tunnistaminen on vaikeaa, sillä ilmiö on hyvin moninainen. Aikuisen kannattaa ottaa puheeksi ja sanoittaa lapselle, että kaikki verkossa olevat kaverit eivät välttämättä ole sitä mitä sanovat olevansa. Lapselle on hyvä perustella, että tavalliseenkin tapaan kontaktia ottavilla saattaa olla pahoja aikeita ja siksi maltti on valttia nettituttujen kanssa käydyissä keskusteluissa. Hyvä vinkki on keskustella lapsen kanssa, miksi esimerkiksi pelialustalle ei kannata laittaa omaa kuvaa profiilikuvaksi. Huoltajan tehtävänä on suojella lasta ja lapsen yksityisyyttä myös antamalla lapselle tietoa. Lisätietoa groomingista ilmiönä saat kuuntelemalla Riko hiljaisuus- podcastin.

Lapsella on oikeus tietoon, oppimiseen ja turvallisuuteen

Suojellaan Lapsia ry:n erityisasiantuntijat muistuttavat, että koronakriisin myötä lapsen oikeuksien toteutuminen on tilapäisesti vaarantunut ja poikkeusoloissakin meidän kaikkien aikuisten tulee kiinnittää huomiota lapsen oikeuksien toteutumiseen. Lapset ovat siirtyneet nopeasti ja kokopäiväisesti verkkoympäristöihin eikä siirtymää ymmärrettävästi ehditty valmistella. Erityisasiantuntijat haluavat muistuttaa, että turvallisen aikuisen läsnäolo lapsen arjessa kaikissa ympäristöissä on parasta lasten suojelua.

Lapset ja perheet tarvitsevat nyt tukea ja apua, siksi me Suojellaan Lapsissa teemme työtä lapsen oikeuksien toteutumiseksi; lapset saavat turvallista tukea läksyihin #Lentäväksytuki avulla ja kampanjoimme ennaltaehkäisten lasten joutumista seksuaalisen häirinnän, houkuttelun tai seksuaaliväkivallan uhriksi.

Työmme lasten suojelemiseksi vaatii resursseja, voit tukea työtämme lahjoituksellasi

#SuojellaanLapsiaYhdessä

Lentävä läksytuki – Suojellaan Lapsia, Zoturi ja Finnair aloittavat yhteistyön lapsiperheiden auttamiseksi.

Lentävä läksytuki alkaa ensimmäisenä Suomessa Finnairin kotikenttäkaupungissa Vantaalla, ja sen laajentamista muihin kuntiin
suunnitellaan. “Monet lapset ja nuoret tarvitsevat tukea läksyjen tekemiseen uudella tavalla. Halusimme tehdä yhdessä jotain
konkreettista lapsen oikeuksien ja oppimisen edistämiseksi. Meillä on monipuolisesti koulutettuja finnairilaisia, ja he voivat nyt tukea lapsia koronan synnyttämässä uudessa tilanteessa
”, kertoo Finnairin vastuullisuusjohtaja Anne Larilahti.

Lentävässä läksykoulussa Finnairin vapaaehtoiset opastavat lapsia verkkovälitteisesti koulutehtävissä ja jakavat heille
tietoa siitä, miten toimia turvallisesti netissä. Chatin vastaajina on vapaaehtoisia Finnairin työntekijöitä erilaisista
koulutustaustoista. Osaamista löytyy pedagogiikasta matematiikkaan, kielistä käsitöihin.

Lapset viettävät nyt tavallista enemmän aikaa verkossa, joten kotitehtävissä avustamisen lisäksi digiturvataidoista
puhuminen ja lasten opastaminen on erityisen ajankohtaista
”, toteaa Suojellaan Lapsia ry:n toiminnanjohtaja Nina Vaaranen-Valkonen.
Suojellaan Lapsia ry. on tuottanut läksytukeen digiturvallisuuteen liittyvän ohjeistuksen yhdessä Zoturi Oy:n kanssa. Zoturi tarjoaa verkkoalustat läksytuelle, kouluttaa vapaaehtoiset. Finnairin vapaaehtoiset tukevat lapsia läksyissä ja opastavat turvallista netin käyttöä lapsille. Samalla lapset saavat kuvaa siitä, miksi kielten tai matematiikan opiskelu
voi olla tulevan työuran kannalta tärkeää.

Pidetään kaikki mukana opetuksessa. Lentävä läksytuki tulee apuun, kun on tarve lisätuelle koulutehtävissä”, toteaa Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Katri Kalske.

Lentävä läksytuki on alustavien suunnitelmien mukaan auki maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 16 -18 toukokuun loppuun saakka Vantaalla. Palvelu on käyttäjälle ilmainen, ja Lentävä läksytuki-sivustolle tulee ohjeita ja hyödyllistä materiaalia myös huoltajille.

Lapsella on oikeus tietoon

Henkinen tuki koostuu kolmesta pilarista: Lämpimästä läsnäolosta, rauhoittelemisesta ja ikätasoisesta tiedon annostelusta. 

Suojellaan Lapsia erityisasiantuntijoiden ohjeistus aikuisille lasten tukemiseksi.   

Koronaviruksen ennaltaehkäisy rajoittaa lasten ja nuorten normaaleja arkirutiineja ja moni viettääkin nyt enemmän aikaa netissä kuin yleensä. Auta lasta selviytymään koronavirus-pandemian herättämien tunteiden ja arkielämän tilapäisten muutosten kanssa. 

Voit tukea lasta muun muassa näin:

Ole läsnä ja sanoita tunteita 

-Ole läsnä lapsen tekemisissä ja kysy miten lapsi on ajatellut viettää aikaansa nyt kun tilapäisesti esimerkiksi harrastuksiin ei pääse normaalisti. Keksikää yhteistä mukavaa tekemistä tai tehkää yhdessä useammin niitä aktiviteettejä, joita teidän perheessä muutenkin tehtäisiin kotona tai pihalla. 

– Sanoita lapselle erilaisia tunteita, joita nyt niin lapset kuin aikuiset saattavat kokea. Näitä on mm pettymyksen huolen ja pelon tunteet sekä yksinäisyys, turhautuminen ja epätietoisuuden sietäminen. Pienillekin murheille on hyvä antaa tilaa ja käsitellä ne, vaikka korona-pandemia on vakavasti otettava asia.   

Kysy lapselta ja vähennä pelkoja  

-Hyvät kysymykset vievät keskustelua lapsen kanssa eteenpäin, voit kysyä esimerkiksi mitä lapsi on koronasta kuullut. Näin voit oikaista mahdollisia väärinkäsityksiä ja vähentää pelkoja. 

-Luo puheellasi toivoa ja muistuta lapselle, että tämä on tilapäinen tilanne; kaikki mukava tekeminen jatkuu, kun nyt tehdään yhdessä ohjeiden mukaan ja maltetaan.  

– Älä liioittele tai vähättele tilannetta, sen vaikutuksia tai lapsen kokemuksia. Ei ole yhtä ainoaa tai oikeaa tapaa kokea, mutta tietyt faktat on hyvä sanoa ääneen.  

Miten kertoa lapselle koronasta?  

-Annostele oikeaa tietoa lapsellesi ikä ja kehitystason mukaisesti. Koronasta voi kertoa esimerkiksi niin, että se on tarttuva sairaus kuten kausiflunssa, mutta osalle ihmisistä se voi olla vaarallinen. On hyvä korostaa, että suurimmalle osalle se ei ole vaarallinen, mutta kaikkien täytyy välttää tartuttamista.  

-Jos koronasta puhuminen tuntuu hankalalta niin etsi ensi itse tietoa Suomen viranomaisten ylläpitämiltä luotettavilta sivustoilta, tieto helpottaa sinua keskusteluun valmistautumisessa. 

Hae tukea ja apua 

-Ole yhteydessä puhelimella tai verkkovälitteisesti läheisiin tai lapsesi ystävien vanhempiin, miettikää yhdessä, miten voisitte tukea lapsia ja ottakaa toistenne hyvät neuvot ja vinkit käyttöön. 

-Joskus poikkeavissa tilanteissa tarvitaan ammattilaisten apua ja tukea. On hyvä muistaa, että tukea on saatavilla ja apua kannattaa pyytää. Älä jää yksin. 

Tee lahjoituksellasi konkreettinen lasten suojelu teko

Poliisihallitus on myöntänyt Suojellaan Lapsia ry:lle rahankeruuluvan RA/2020/253 alkaen 14.3.2020

Lahjoitusvarat käytetään ensisijaisesti Suojellaan Lapsia perustoimintaan; Lapsiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän, houkuttelun ja seksuaaliväkivallan ennaltaehkäisevään työhön. Lahjoitusvaroin edistetään lapsiuhreista seksuaalirikoksen yhteydessä otetun kuvamateriaalin poistumista verkosta.

Helsingin Seudun Osuuspankki OKOYFIHH Tilinumero: FI26 5541 2820 0300 97

Suojellaan Lapsia joins the expert meeting in Norway

Suojellaan Lapsia/Protect Children Executive Director, Senior Specialist Nina Vaaranen-Valkonen was invited to participate and lecture at the expert meeting 4.- 5.3.2020 Oslo “Ending Sexual Slavery of Children” with UN Special Rapporteur on contemporary forms of Slavery Ms Urmila Bhoola.

During the last 20 years, the world has rapidly become inter-connected through technology. With millions of children active online, offenders are able to contact children everywhere. The Special Rapporteur emphasised that new technologies are leading to new forms of exploitation, such as forcing children to participate in online sexual exploitation.

We Suojellaan Lapset/Protect Children have strong expertise related to preventing online child sexual abuse and exploitation. Our directors have worked years with the victims of sexual crimes and their families. As part of their work they give expertise to Project Arachnid to fasten the removal of illegal CSAM. “Studies have shown that the traumatization of the victim is more severe when sexual crime is recorded and distributed online”, says Executive Director, Senior Specialist Nina Vaaranen-Valkonen.

The expert meeting 4.-5.3.2020 is organized by ECPAT Norway, Rafto Foundation and King Institute.

Nina Vaaranen-Valkonen, Executive Director
Hanna-Leena Laitinen Director of Public Affairs and Advocacy

Statement for Safer Internet day for the purpose of Suojellaan Lapsia

Cyber grooming of children is a cybercriminal phenomenon on the rise. The previous literature explains this phenomenon by applying theories developed for the physical world and thus cannot offer a detailed explanation of online child sexual abuse. A dissertational research from the University of Jyväskylä strives to propose new ways for both future research as well as the prevention of online child sexual abuse.

Cybercriminal phenomena seem to have caught us unprepared and off guard. As a fast response to explain the phenomena, research has tried to transfer already existing theories and solutions of crime and deviant human behavior from the physical world to the cyber one.

Dr. Manja Nikolovska’s dissertation from the University of Jyväskylä first identifies and elaborates the major shortcomings of cyber grooming literature. It then maintains that until we gain an empirical understanding of how cyber-specific behavioral characteristics are being used by the offender and victim in the cyber-grooming process, we cannot offer a detailed explanation and up-to-date prevention of online child sexual abuse.

The dissertation proposes a novel way of studying chat-interactive cybercriminal incidents. Nikolovska uses a discovery of time-stamped ‘cyber affordances’ as cyber-specific conceptual variables, which the offender and victim may use during the cyber-grooming process. The conceptual model is applied to empirical data of real-life cases of cyber grooming of children.

The first five days of active communication are the most critical

Law enforcement and social-control actors (e.g  parents) have extremely short windows in which to intervene. The results from the study sample show that it is very likely that a critical incident, such as exchange of  a picture or a call for example, can occur in the first five days of active communication. At the same time, with today’s widespread of Internet usage at an increasingly younger age and access to the Internet, in general, whereby it is even debated as a human right, it seems impossible to limit usage or present preventive strategies that will promote banning access to certain content or limiting access to information and social media connections. Therefore the practical contributions shall not condemn or limit Internet usage and its benefits; rather, promote their safe practice. Future research should engage in developing best practices for practical education of children on mindful Internet decision-making in their early stages of cognitive development.

Even talking about “the weather” can trigger fantasy building in the offender

Youth should be advised that even the most naïve conversations can be activated as malicious. There is a need to increase awareness of how descriptive responses to various aspect of everyday life (or any friendly response) can trigger predatory behavior from the offender. Youth and social control actors shall also be advised that simply dismissing or ignoring a critical incident request by an offender could be insufficient in repelling the offender’s intentions. Youth can also be advised that threatening to report an offender to law enforcement or social-control actors would not always repel the offender. On the contrary, it may encourage persuasion techniques or divert the offender predatory techniques towards recruitment of peers and friends of the victim. 

With this kind of research, I strive to propose new ways of safe and mindful Internet behavior by highlighting the Internet’s most seductive and dangerous aspects. Information technology has already been unshackled from its physical grounding. We can literally say that it is all up in the ‘cloud’. I argue that researchers and practitioners should follow and perhaps unshackle themselves from previous knowledge strictly tied to the rules of the physical world and move toward more independent explorations in the Cyber World.

Link to the research: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/67584/978-951-39-7963-8_vaitos07022020.pdf?sequence=1&isAllowed=y

For citations: Nikolovska, M. (2020). The Internet as a creator of a criminal mind and child vulnerabilities in the cyber grooming of children. JYU dissertations.

Contact info: manja.nikolovska@gmail.com

Tel.: +44 7591161799

Manja Nikolovska 10.02.2020