“The Community” – An international dark web CSAM-website

Jaakko Salovaara 
Master of Social Sciences 
Social worker, Constable Intern 
jaakko.salovaara[@]edu.polamk.fi 

Lue Suomeksi täältä

The amount of CSEM/CSAM being shared online has been on the increase for several years and Europol considers this a strong trend in the foreseeable future as well. Europol has stated that law enforcement must take multi-professional coordinated action in terms of identifying and dismantling dark web-based sites that thrive on child sexual exploitation material. 

My thesis for The Police University College (Tampere, Finland) aims to take a closer look at an international dark web website, “The Community”, which focuses on distributing CSAM and upholds an entire ecosystem revolving around online child sexual abuse. By choosing a qualitative and descriptive case study approach, I am trying to make this secret hive of online predatory behaviour easier to comprehend and approach regardless of one’s previous knowledge on this subject. 

The Community turned out to be a point of contact for thousands of active users. The CSAM shared (pictures, videos) ranged from legal pictures of children all the way to the top of the COPINE-scale with extremely sadistic sexual violence including bestiality and hurtcore. There are different levels of moderators who make sure The Community focuses on CSAM itself and does not stray into unwanted topics such as politics or religion. The laws of supply and demand come to effect as members leave requests for certain kind of material and others aim to provide as requested.  

Accessibility and strongly deviant social norms play a huge role in maintaining The Community’s vitality. In stark contrast to many of its kind, The Community is completely free of charge and the members can view and download CSAM without uploading any material at all. One of the most concerning social norms present in many of The Community’s chat rooms is the way members mentally distance themselves from the consequences of the sexual abuse of children. Sexual abuse of children (and CSAM as a result) is considered as merely introducing children to sex or something that would happen anyway regardless of the demand created by CSAM-oriented websites.  This way of thinking is the exact opposite of Interpol’s phrasing “Real – Not virtual”. 

Although anonymity is a given for most members there are some who choose to gloat in the open instead of lurking in the dark. Providing vast personal information and/or pictures might have at least two different functions. Some may feel that The Community is beyond the reach of law enforcement. Others may feel the need to express their way of life and boost their online identity regardless of the obvious risks involved. The Community also provides several anonymous ways to build up your identity and showcase the things you are most interested in.   

One of the key outcomes of this thesis is that even though effective pre-trial investigation is essential in quality police work it can never surpass the importance of prevention in the fight against online sexual crimes against children. People who choose to view CSAM should be provided with an anonymous and easy to access means of getting help in changing their pattern of behaviour online. This might be particularly important to “early on offenders” who do not have a strong foothold in the world of online offending and are more likely to struggle with inner conflicts regarding the viewing and sharing of CSAM. As with substance abuse related offences, it should be mandatory that police provide offenders an access to evidence-based treatment in CSAM-cases as well.      

Jaakko Salovaara´s thesis (Police University College) ”Lapseen kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa kuvaava materiaali verkossa – kansainvälisen CSAM-sivuston toiminta ja käyttäjät” [Child Sexual Abuse Material Online – The ecosystem and users of an International CSAM-site] will be available via theseus.fi in spring 2021. 

For more current information on this topic please see this guest blog (Dr Salla Huikuri) and The Procsead-project

Lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa tekevät henkilöt verkkoympäristössä

VTT Salla Huikuri
Projektipäällikkö, tutkija
Poliisiammattikorkeakoulu
salla.huikuri[@]poliisi.fi

Pimeä verkko on tarjonnut otollisen paikan moninaiselle ja laajamittaiselle lapsiin kohdistuvalle seksuaaliväkivallalle jo vuosia. Lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa esittävien kuvien ja videoiden määrä kasvaa valtavaa vauhtia vuosi vuodelta (EUROPOL 2020a), mutta keitä näiden rikollisten sisältöjen käyttäjät ovat?

Lapsikohteinen seksuaalihäiriö, eli pedofilia, määritellään lääketieteellisesti vähintään kuusi kuukautta kestävinä, pakottavina seksuaalisina haluina lapsia kohtaan, joiden mukaan henkilö toimii tai jotka aiheuttavat hänelle huomattavaa kärsimystä (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2012). Viimeisimpien neurologisten tutkimusten mukaan pedofilia voidaan luokitella kehitykselliseksi tai hankinnaiseksi häiriöksi, joista ensimmäinen vastaa pedofilian lääketieteellistä diagnoosia ja on pysyvä häiriö ja jälkimmäinen on neurologisen sairauden, kuten dementian tai aivokasvaimen, aiheuttama häiriö (Camperio Ciani et al. 2019; Blagden et al. 2018).

Lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa tekevien henkilöiden määrittelyä lähestytään nykyään usein myös verkkoympäristön viitekehyksessä. ”Online-pedofiilit” tekevät rikoksiaan pelkästään verkossa, kun taas ”offline-pedofiilit” käyttävät verkkoa lähinnä rikollisten tekojensa valmisteluun. He lähestyvät lapsia ”groomauksen”, eli seksuaalisen houkuttelun, avulla, tarkoituksenaan päästä kohdistamaan fyysistä seksuaaliväkivaltaa lapseen. Lapseen kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa esittävän materiaalin käyttöä verkkoympäristössä selitellään usein seksuaalisten mielihalujen tyydytyksenä tai pakona negatiivisista tunteista, kuten yksinäisyydestä, ahdistuksesta tai seksuaalisesta turhautumisesta  (Henshaw, Ogloff, and Clough 2017; Babchishin et al. 2018).

Kaikki verkossa toimivat lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa kuvaavien sisältöjen käyttäjät eivät kuitenkaan ole pedofiilejä. Heihin lukeutuu muun muassa henkilöitä, jotka päätyvät kyseisen materiaalin äärelle satunnaisesti, impulsiivisesti tai uteliaisuudesta sekä niitä, jotka ovat kiinnostuneet myös muista seksuaalihäiriöihin liittyvistä sisällöistä, kuten nekrofiliasta. Verkkoa hyödynnetään materiaalin jakamiseen omalle vertaisryhmälle ja lasten groomaukseen, mutta monet käyttäjät myös tuottavat ja levittävät materiaalia taloudellisen hyödyn toivossa (Beech et al. 2008). Näin ollen lapsiin kohdistuva seksuaalirikollisuus verkossa on hyvin moninaista. Se kattaa muiden muassa lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä kuvaavan materiaalin hallussapidon, jakamisen ja tuottamisen, groomauksen, seksuaalisen pakottamisen sekä kiristyksen, online prostituution sekä siihen liittyvän seksuaaliväkivaltaa kuvaavan materiaalin suoratoiston (EUROPOL 2020b).

Kuten uutisissakin usein on luettavissa, lapsiin kohdistuvaan seksuaaliväkivaltaan osallistuvat henkilöt ovat hyvin verkostoituneita keskenään. Pimeässä verkossa he toimivat omissa, hyvinkin suurissa ja kansainvälisissä ryhmissään. Nämä virtuaaliyhteisöt ovat samankaltaisia internetin sosiaalisten verkostojen, kuten Facebookin, kanssa. Niiden erottava tekijä on luonnollisestikin ryhmien rakentuminen rikollisen toiminnan ympärille sekä siitä johtava epäluottamus kaikkia ryhmän käyttäjiä kohtaan ja pyrkimys anonymiteettiin.

Ryhmien sisällä käyttäjillä on erilaisia rooleja. Ryhmien jäsenistä voidaan identifioida esimerkiksi yhteisöjen ylläpitäjät, aktiiviset keskustelijat, pelkästään kuvasisällöistä kiinnostuneet käyttäjät sekä aineiston julkaisijat, jakajat ja kaupittelijat. Päästäkseen yhteisöjen jäseneksi, käyttäjien tulee usein osoittaa aktiivisuutta esimerkiksi osallistumalla sivustojen keskusteluihin. Käyttäjien status ryhmän arvoasteikolla määritellään aktiivisuuden mukaan: se, joka jakaa eniten sisältöjä tai osallistuu muuten säännöllisesti yhteisön toimintaan, nauttii kunnioituksesta ja ihailusta.

Pedofiilien yhteisöjä katoaa ja syntyy tasaista tahtia pimeässä verkossa ja jotkut niistä ovat toimineet useita vuosia. Rikollisen toiminnan lisäksi niitä yhdistää jäsenten keskinäinen yhteenkuuluvuuden tunne yhteiskunnan absoluuttisessa marginaalissa. Poliisiammattikorkeakoulussa käynnistyi vuoden 2021 alussa Procsead-projekti (PReventing Online Child Sexual Exploitation and Abuse on Darknet), joka on osa ReDirection-hanketta. Sen tarkoitus on tuottaa uutta tutkimustietoa lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa tekevien henkilöiden yhteisöjen toiminnasta pimeässä verkossa sekä näiden myötävaikutuksesta lapsiin kohdistuvassa seksuaaliväkivallassa.

Kirjallisuus:

Babchishin, Kelly M., Hannah L. Merdian, Ross M. Bartels, and Derek Perkins. 2018. ‘Child Sexual Exploitation Materials Offenders: A Review’. European Psychologist 23 (2): 130–43.

Beech, Anthony R., Ian A. Elliott, Astrid Birgden, and Donald Findlater. 2008. ‘The Internet and Child Sexual Offending: A Criminological Review’. Aggression and Violent Behavior 13: 216–28.

Blagden, Nicholas James, Ruth Mann, Stephen Webster, Rachel Lee, and Fiona Williams. 2018. ‘“It’s Not Something I Chose You Know”: Making Sense of Pedophiles’ Sexual Interest in Children and the Impact on Their Psychosexual Identity’. Sexual Abuse 30 (61): 729–54.

Camperio Ciani, Andrea S., Christina Scarpazza, Valeria Covelli, and Umberto Battaglia. 2019. ‘Profiling Acquired Pedophilic Behavior: Retrospective Analysis of 66 Italian Forensic Cases of Pedophilia’. International Journal of Law and Psychiatry 67: 1–9.

EUROPOL. 2020a. ‘Exploiting Isolation: Offenders and Victims of Online Child Sexual Abuse During the COVID-19 Pandemic’.

———. 2020b. ‘Internet Organized Crime Threat Assessment (IOCTA)’.

Henshaw, Marie, James R. P. Ogloff, and Jonathan A. Clough. 2017. ‘Looking Beyond the Screen: A Critical Review of the Literature on the Online Child Pornography Offender’. Sexual Abuse 29 (5): 416–45.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2012. Psykiatrian Luokituskäsikirja: Suomalaisen Tautiluokitus ICD-10:N Psykiatriaan Liittyvät Diagnoosit. Tampere: Edita.

General parental advice to parents for keeping children safe online may be soon outdated

General parental advice to parents for keeping children safe online may be soon outdated

As Christmas approaches, tech gifts for children such as smartphones, tablets and other Internet-connected devices are becoming increasingly popular and on-demand. Just before the seasonal cheer, in this blog post, I cover some of the risks in introducing or supporting Internet connected devices for children and advice for their safe practice.

Today, it seems, the evolutionary adaptation of the brain has been rapidly outstripped by the advancement of internet technology, which currently progresses at exponentially accelerated speed on the order of years, months, and even days. Mind change, by neuroscientist Susan Greenfield, argues that the human brain is a network of neurons that are being shaped, adapted, and evolved by experiences lived and perceived in a given environment. She explains that as the “evolutionary mandate” of the human brain is to adapt and thrive, its response to the cyber world as a new environment leads to a unique personalized state of mind.  This is not to suggest the human brain is incapable of functioning in such environments, only that it functions differently there. Therefore, how do we advise and educate children on how to approach new technologies, now an essential part in education and every-day lives, on an ever-changing landscape?! After all, we have had less than 20 years ourselves as adults to practice our “online intuition” of what does not feel right and what can be dangerous on the Internet of today which is constantly evolving. What is the sudden and aggressive movement that can trigger the “flight or fight” reaction, which platform is the ‘dark alley’ where you should not walk through during the night, who are the strangers that are offering candy, and more importantly how many are they out there and are they lurking in your home network?

Cyber environments are indeed very different from the physical world and its features upon which humans decide how to think and act. Online interaction may be stripped from many social cues that form or alert human behaviour, such as body language, eye contact, sudden movements and so on. The absence of such social cues online can lead to increased cognitive loads and error in judgment in perceiving danger or ill-intent.  Such vulnerabilities have been especially pronounced for children considering their early stages of development. Despite the ability of children to adopt, use, and manoeuvre technology and the Internet for constructive purposes, we should not forget that their decision-making processes while in cyber environments may be altered and hardened.  Higher cognitive load can increase automated information processing, for example, automatically clicking “agree” buttons to consent forms without considering the content, or swiftly granting app permissions to the camera, location etc, without considering the necessity or the risks. At the same time, great many social communication platforms govern content and human interaction through recommendation algorithms and machine learning processes that may privilege efficiency or marketing over social behaviour. Increasingly popular social network practices, such as self-streaming content in a form of seemingly harmless and fun short videos created by children and young adults, can actually provide valuable insight to potential offenders for their victim and their environment. Predators may adopt and simulate similar online interests to children in order to optimize their accounts to be “friend suggested” to children, simulate mutual friends, or create harmful content that can target children and their behaviour.

While tips and advice to parents for child-safe use of technology and online child abuse prevention in the past have been very much concentrated on imperative, clear and general guidance, such as do not give out personal information or do not talk to strangers online, the Internet social culture of today seems to have developed completely counter-intuitive to that advice. Sharing of personal content to strangers is widely encouraged through various social platforms and through many content forms (posts, stories, vlogs, reels, tiktoks, igtv, webcasts, among the many) and even become the essence of any online presence.  Therefore, such general advice for parents of how to keep their children safe online may soon become redundant and outdated, or simply – no longer applicable. In parallel, limiting and monitoring children’s action online would now be either impossible or at least a full-day job considering the switch from physical to online education and leisure time. For these reasons parental advice and safety tips should now be posed beyond media literacy and be informed upon a more personalized approach – on the one hand, tailored to the online interests of the child and on the other, to the latest developments in technology, data and the contemporary online social practices and trends.

Based on this and on my expertise and research in the field I suggest the following 5 approaches for parents and carers:

  1. Inform yourself and children on data literacy and how data may be exposing children to risk. For example,Risky-by-design is a very useful tool developed from 5RightFoundation providing basic information on how social platform design features and data algorithms may be placing your child at risk https://www.riskyby.design/introduction
  2. Talk to the children about which platforms they intend and prefer to use through their devices and in which way. Get yourself familiarised with their preferred platforms data privacy, child safety and digital well-being features, as well as incident report procedure and explore these sections together with your child. 
  3. Work to develop children’s intuition to online dangers. Advise them to always be reserved, cautious, or simply sceptical to any information received or advised by content creators (peers, blogers, vlogers, influencers etc). Remember, the internet social culture today promotes “strangers” and their content, and predators may be exploiting, simulating or adapting these behaviours.
  4. Streaming and posting may be opening the door of your home to the world. Parents, together with children, should be mindful of posting and streaming practices. Be mindful which information such practices may be giving out, from the room background to what kind of chat and contacts the content may be inviting.
  5. Get yourself familiarised with reporting best-practices. Whether children receive harmful content in their feed or harmful contact in their inboxes, you should be prepared to advice children how to report the incident through the platform. You should also be prepared on how to report the content or contact to your local authority for further consideration.

Dr. Manja Nikolovska

Research Fellow @Dawes Centre for Future Crime at UCL, London, UK

PhD in Computer Science on the topic of cyber grooming of children

Email: m.nikolovska@ucl.ac.uk

Lapseen kohdistuva seksuaalirikos verkossa voi tapahtua hyvin nopeasti Suojellaan Lapsia ry:n vierailijakirjoittajina Salla Huikuri* ja Tero Toiviainen*

Suuressa osassa poliisin tietoon tulevista lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tekijänä on joku lapsen lähipiiriin kuuluva henkilö, kuten perheenjäsen, ystävä tai vaikka urheiluvalmentaja. Lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa tapahtuu kuitenkin enenevissä määrin myös verkkoympäristössä tai sen avustuksella. Tällöin tekijänä on usein lapselle tuntematon aikuinen, joka monesti esiintyy jonain muuna kuin itsenään, vaikka toisena lapsena tai nuorena aikuisena. Aikuinen lähestyy lasta tarkoituksenaan houkutella ja valmistella, eli ”groomata”, lapsi seksuaalisiin tarkoituksiin.

Groomaaja löytää uhrinsa verkkoympäristössä esimerkiksi sosiaalisen median ja chat-palveluiden avulla. Tutkimusten mukaan groomaus noudattelee yleensä seuraavanlaista tapahtumasarjaa. Ensin groomaaja pyrkii muodostamaan luottamuksellisen suhteen lapseen osoittamalla kiinnostusta hänen sosiaaliseen ympäristöönsä ja vaikkapa harrastuksiin. Suhteen edetessä groomaaja arvioi, miten todennäköisesti lapsi suostuu hänen ehdottamaan toimintaansa ja sen perusteella hän johdattelee lapsen seksuaalisten sisältöjen äärelle käyttämällä esimerkiksi leikkeihin perustuvaa sanastoa. Uskottelemalla lapselle, ettei hänen tarvitse huolehtia siitä, että vanhemmat saisivat tietää houkuttelusta, groomaaja pyrkii vähentämään lapsen tukiverkoston merkitystä. Jos groomaajalla on tarkoitus kohdistaa lapseen fyysistä seksuaaliväkivaltaa, hän ehdottaa tapaamista tämän prosessin lopuksi (DeHart et al. 2017; Broome, Izura, and Lorenzo-Dus 2018). Näin ollen lapsiin kohdistuva seksuaalirikollisuus verkkoympäristössä voi olla joko virtuaalista, eli lapsen kuvien tai videoiden käsiksi saamista, tai johtaa myös fyysiseen seksuaalirikokseen.

Tavoittaakseen määränpäänsä, eli joko virtuaalisen tai fyysisen seksuaalirikoksen, groomaajalla on aluksi käytössään pääosin kaksi keinoa: sanallinen kommunikaatio sekä kuvat ja videot. Groomingin edetessä tekijä voi käyttää myös uhkailua ja kiristystä, esimerkiksi uhkaamalla lähettää lapselta saamia kuvia hänen ystävilleen ja vanhemmille. Myös perinteinen ”namu-setä” toiminta, eli lahjonta esimerkiksi rahalla tai päihteillä on mahdollista.

Maailmalla on meneillään useita projekteja, joissa yritetään tunnistaa groomaajien toimintaa verkkoympäristöissä. Groomaajat käyttävät usein tiettyjä sanakäänteitä ja tämän vuoksi tutkimuksessa on muun muassa pyritty tunnistamaan groomaajien käyttämää kieltä. Tällaisen tiedon avulla on mahdollista tunnistaa verkossa tapahtuvaa groomingia ja siten ennalta ehkäistä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia (Lorenzo-Dus, Kinzel, and Di Cristofaro 2020). Lisäksi esimerkiksi perverted-justice.com projekti pyrkii paljastamaan groomaajia esiintymällä lapsina chat-palveluissa ja siten saamaan groomaajien henkilötietoja ja julkistamaan niitä.

Toisin kuin mediassa usein kirjoitetaan, groomaus ei ole välttämättä pitkän prosessin tulos. Lapsen luottamuksen saavuttaminen ja sitä seuraava rikollinen teko voi tapahtua hyvinkin nopealla aikataululla: jopa yhden päivän aikana. Tämän vuoksi vanhempien tulee olla jatkuvasti kartalla lasten toiminnasta verkkoympäristössä. Lapsen verkkomaailman kokemuksista on hyvä olla kiinnostunut ja lapsille tulee kertoa, että verkossakin on tärkeää huolehtia turvallisuudesta. Jos epäily lapsen seksuaalisesta häirinnästä tai houkuttelusta herää, on tilanteeseen puututtava välittömästi ja otettava matalalla kynnyksellä yhteys kotipaikan poliisiin. Internetissä havaituista rikosepäilyistä tai laittomaksi epäillystä aineistosta voi kiireettömissä tapauksissa antaa vihjeen myös poliisin Nettivinkki-palvelun kautta.

* VTT Salla Huikuri toimii tutkijana CYBERDI-projektissa Poliisiammattikorkeakoulussa. Erityisasiantuntija Tero Toiviainen toimii projektipäällikkönä CYBERDI-projektissa Poliisiammattikorkeakoulussa.

Tekstin viitteet:

Europol. ‘Tee kodistasi kyberturvallinen’. https://www.europol.europa.eu/activities-services/public-awareness-and-prevention-guides/make-your-home-cyber-safe-stronghold. [Viitattu 26.5.2020]

Broome, Laura Jayne, Cristina Izura, and Nuria Lorenzo-Dus. 2018. ‘A Systematic Review of Fantasy Driven vs. Contact Driven Internetinitiated Dexual Offences: Discrete or Overlapping Typologies?’ Child Abuse and Neglect 79: 434–44.

DeHart, Dana, Gregg Dwyer, Michael C. Seto, Robert Moran, Elizabeth Letourneau, and Donna Schwarz-Watts. 2017. ‘Internet Sexual Solicitation of Children: A Proposed Typology of Offenders Based on Their Chats, E-Mails, and Social Network Posts’. Journal of Sexual Aggression 23 (1): 77–89.

Lorenzo-Dus, Nuria, Anina Kinzel, and Matteo Di Cristofaro. 2020. ‘The Communicative Modus Operandi of Online Child Sexual Groomers: Recurring Patterns in Their Language Use’. Journal of Pragmatics 155: 15–27.

Lue täältä lisää #TurvallisestiNetissä-asiaa.

Suojellaan Lapsia ry:n vierailijakirjoittajana erityisasiantuntija John Carr

Mitä jokaisen aikuisen tulee tietää hallinnoidessaan lapsen tietoja verkossa?

Lapsen tietojen ja lapsesta kertyvän datan hallintaan verkossa liittyy kahdenlaisia riskejä. Ensimmäinen riski koskee tietojen kaupallisuutta ja toinen riski lapsen fyysistä turvallisuutta sekä hyvinvointia.

Ihmisistä verkossa kerätty käyttäjätieto ja niistä muodostuva data on niin sanottu uusi kulta. Internetistä on tullut keskeinen ja välttämätön osa ihmisten arkea, että yhä suurempi osa yrityksistä on siirtynyt myymään palvelujaan ja tuotteitaan verkkoon. Yritykset haluavat myös tietenkin sijoittaa mainoksensa siten, että ne näkyvät suoraan potentiaalisille asiakkailleen. Yritykset tarvitsevat tietoa siitä, mistä ihmiset pitävät ja mikä heitä yleisesti kiinnostaa.

Ihmisistä kerättyä käyttäjätietoa voi joko ostaa tietoa kerääviltä yrityksiltä tai vaihtoehtoisesti mainostaa tuotteita suurimpien sosiaalisen median yritysten hallinnoimilla sivuilla, kuten esimerkiksi Facebook, Instagram ja Snapchat. Sosiaalisen median yritykset ovat jo valmiiksi seuloneet, lajitelleet ja luokitelleet keräämänsä tiedot.  

Henkilöt, jotka ovat verkossa vaaraksi lasten fyysiselle turvallisuudelle ja joiden tavoitteena on häiritä tai houkutella lapsia seksuaalisiin tarkoituksiin, käyttävät tietoja välineenä lasta vahingoittavan ja rikollisen toimintansa toteuttamiseksi. Nämä henkilöt hyödyntävät muun muassa netin chat- ja pelialustoja sekä muita vuorovaikutuksellisia alustoja, joissa lapset jakavat itsestään tietoa avoimesti esimerkiksi yksinäisyydestään, tylsistymisestään tai molemmista. Koronakriisin myötä lisääntyneenä riskinä on lapsiin kohdistuvan vahingoittavan ja rikollisen toiminnan merkittävä kasvu netissä.          

Miten voin suojella lasta käyttäjätietojen keräämiseltä?  

Ihan ensimmäinen ja selkein, mutta usein samalla hankalin ohjeistus on käydä lapsen kanssa keskustelua ja ohjeistaa yksityisten tietojen suojelun tärkeydestä netissä.  Yksityisiä tietoja ei tulisi koskaan jakaa sellaisilla alustoilla, joissa on tuntemattomia läsnä, kuten esimerkiksi avoimet keskustelufoorumit tai erilaiset pelialustat.    

Lapsen tulisi olla erityisen huolellinen sellaisten yksityisten tietojen jakamisessa, kuten esimerkiksi oma kotiosoite, koulu, puhelinnumero, sosiaalisen median tilien tarkat tiedot ja niin edelleen.  Koronakriisistä johtuen vanhempien ja huoltajien on ollut yhä vaikeampaa valvoa lasten turvallista netinkäyttöä, etenkin niissä perheissä, missä valvottavana on useampia lapsia ja joiden eristäytymisestä johtuvaa tylsistymistä on samanaikaisesti minimoida.

Teknologia voi myös hieman helpottaa lapsen käyttäjätietojen ja fyysisen turvallisuuden suojelua, sillä lapsen laitteisiin voi ladata yksityisyyttä suojaavia ohjelmistoja. On kuitenkin hyvä muistaa, että näissäkään teknologisissa apukeinoissa tarkoituksena ei voi olla lapsen tekemisten vakoilu, vaan lapsen suojelu käyttäjätietojen keräämiseltä ja muun muassa tuntemattomien haitallisilta yhteydenotoilta. Lapsen laitteiden asetukset voidaan säätää siten, että ne estävät mainoksia, eivätkä kerää kaikkea lapsen selaimen käyttötietoa. Ladattavien ohjelmien avulla huoltaja voi säädellä esimerkiksi lapsen rahankäyttöä ja verkko-ostoksia niin, että vanhempi viimekädessä tarkistaa ja hyväksyy toteutettavat rahansiirrot.

Lopuksi todettakoon, että kuka sanoikaan, että vanhempana oleminen olisi helppoa?

Erityisasiantuntija Mr John Carr Twitter: @johnc1912 ”John Carr is one of the world’s leading authorities on children’s and young people’s use of digital technologies. He is Senior Technical Adviser to Bangkok-based global NGO ECPAT International, Technical Adviser to the European NGO Alliance for Child Safety Online, which is administered by Save the Children Italy and an Advisory Council Member of Beyond Borders (Canada). Amongst other things John is or has been an Adviser to the United Nations, ITU, the European Union, the Council of Europe and European Union Agency for Network and Information Security and is a former Board Member of the UK Council for Child Internet Safety. He is Secretary of the UK’s Children’s Charities’ Coalition on Internet Safety. John has advised many of the world’s largest internet companies on online child safety. In June, 2012, John was appointed a Visiting Senior Fellow at the London School of Economics and Political Science.” More: http://johncarrcv.blogspot.com