STOP, SLOW & GO -materiaalipaketti opettaa lapsille digiturvataitoja

Uudet opetussuunnitelmien mukaiset STOP-SLOW & GOdigiturvataitomateriaalit opetuskäyttöön varhaiskasvatuksessa ja alkuopetuksessa.  

Suomessa liikenneturvallisuus on ollut osa arkipäivää jo vuosikymmenien ajan ja liikenneturvallisuuteen liittyviä taitoja opetetaan ja harjoitellaan jo varhain. Pienilläkin lapsilla on varsin hyvät liikenneturvallisuustaidot, mutta digiliikenteen osalta lapset tarvitsevat lisää mediakasvatusta ja digiturvataitoja.  ”Lasten arki on yhä enenevissä määrin digitaalista ja ennaltaehkäisy on parasta lasten suojelua. Meidän kasvattajien tehtävä on varmistaa, että lapset saavat riittävät digiturvataidot jo varhaisessa vaiheessa” toteaa Suojellaan Lapsia ry:n toiminnanjohtaja, erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkonen. 

Lapsella on oikeus tietoon ja on tärkeää, että jokaisella lapsella on yhtäläinen ja tasa-arvoinen mahdollisuus oppia digiturvataitoja. Suojellaan Lapsia on tuottanut moniammatillisessa yhteistyössä ammattikasvattajille helposti käyttöönotettavat digiturvataitoja vahvistavat opetusmateriaalit, jotka noudattavat opetussuunnitelmia. Tieto ja taito auttavat lasta hyödyntämään niin verkon tarjoamia mahdollisuuksia kuin välttämään sen riskejä. “Tavoitteena on auttaa lapsia opettelemaan digiturvataitoja yhdessä opettajien kanssa hauskalla tavalla! Liikennevertaus on mielestäni mainio – vaaroja vältetään olemalla varovaisia ja opettelemalla liikennesääntöjä yhdessä. Materiaali on laadittu niin, että se istuu varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen arkeen eli opettajien kannattaa ilman muuta vilkaista, miten aineisto sopisi omaan opetukseen.” toteavat Sanna Lukander, Fun Academy ja asiantuntija Katariina Leivo, Suojellaan Lapsia ry. 

Laajuudeltaan Pohjoismaat ja Viron kattavaa projektia tukee laaja joukko organisaatioita ja alan asiantuntijoita. Mukana ovat muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoima Barnahus-hanke (verkkokoulu), Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus, Aluehallintovirasto, Suomalainen ICT-alan edunvalvoja Ficom ja varhaiskasvatuksen opetussisältöihin erikoistunut kansainvälinen FunAcademy sekä Esports-organisaatio Havu Gaming, DNA, ZOAN ja Zoturi Oy. Pohjoismaisia yhteistyökumppaneita ovat ECPAT Norja, Viron Vihjeliin, sekä Itämeren Valtioiden Neuvosto (CBSS). Turvallisesti Digiliikenteessä -hanke toteutuu Google.org:in myöntämällä rahoituksella (2021-2022) ja tavoitteena on vahvistaa laajasti lasten digiturvataitoja. 

Suojellaan Lapsia kouluttaa ammattikasvattajia ja muita ammattilaisia yhteistyössä muun muassa Aluehallintoviraston kanssa, joka on merkittävä varhaiskasvatuksen ja opetushenkilöstön täydennyskouluttaja.  Lisätietoja koulutuksista: Aluehallintovirasto (avi.fi) ja Avi Forum 2021 – Avi Forum 2021 (mobieforum.fi)