Suojellaan Lapsia ry lausui hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 2 ja 3 §:n muuttamisesta

Suojellaan Lapsia ry kannattaa esitettyjä muutoksia lain soveltamisalaan lasten suojelun ja lasten oikeuksien edistämisen tehostamiseksi. Suojellaan Lapsia ry katsoo, että lasten turvallisuus ja oikeuksien kunnioittaminen on ensisijaista ja että jokaisen lasten kanssa työskentelevän henkilön rikostausta tulee selvittää riippumatta työsuhteen kestosta. Taustaselvitys vähentää riskiä siihen, että lasten kanssa työskentelisi lapsiin kohdistuneisiin rikoksiin aiemmin syyllistyneitä henkilöitä. Suojellaan Lapsia erityisasiantuntijat muistuttavat, että myös hyvin lyhyessä ajassa työntekijän ja lapsen välille saattaa muodostua luottamussuhde, jolloin työsuhteen lyhytkin kesto saattaa sisältää riskin lapseen kohdistuvaan rikokseen.

Suojellaan Lapsia ry katsoo, että työsuhteen keston ei tule vaikuttaa taustan selvitykseen. Taustaselvitys vähentää merkittävästi riskiä, ettei aiemmin tuomion saanut henkilö voi asemaansa väärin käyttäen kohdistaa lapseen houkuttelua seksuaalisiin tarkoituksiin tai seksuaaliväkivaltaa. Suojellaan Lapsia ry katsoo, että lasten suojelua ja YK:n lasten oikeuksien sopimuksen, Istanbulin sekä Lanzaroten sopimuksien toteutumista on mahdollista noudattaa nykyistä laajemmin, mikäli työnantajalla olisi mahdollisuus selvittää rikostaustan jo ennen kolmen kuukauden aikarajaa työsuhteessa. Suojellaan Lapsia ry katsoo myös, että vapaaehtoistyön tekeminen lasten kanssa voidaan rinnastaa toimintatavoiltaan työsuhteeseen ja täten vapaaehtoisilta tulisi myös selvittää rikostausta vastaavalla tavalla kuin työsuhteessa olevilta.

Lisäksi, Suojellaan Lapsia ry:n näkemyksen mukaan nykyinen laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) oikeuttaisi jo sellaisenaan työnantajan selvittämään kaikkien lasten kanssa työskentelevien henkilöiden rikostaustan riippumatta työsuheen kestosta, sillä lain tarkoituksena on suojella lapsia, sekä heidän oikeuksiaan. Suojellaan Lapsia ry:n erityisasiantuntijat muistuttavat myös, että kansainväliset sopimukset ja lait, kuten Lanzaroten Sopimus (artikla 5(3)), sekä EU Direktiivi 2011/93/EU (para. 40) oikeuttavat työnantajan selvittämään rikostaustan välittömästi työsuhteen alkaessa, taikka ennen sen alkamista. 

Lausunnon kirjoittivat Suojellaan Lapsia ry:n johtajat Hanna-Leena Laitinen ja Nina Vaaranen-Valkonen sekä harjoittelija, oikeustieteen opiskelija Anna Ovaska.

Hanna-Leena Laitinen
Director of Public Affairs and Advocacy,
Senior Specialist
Protect Children
Nina Vaaranen-Valkonen
Executive Director,
Senior Specialist
Protect Children
Anna Ovaska
Intern
Protect Children