Suojellaan Lapsia antoi lausunnon seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistukseen lapsiin koskevien rikosten osalta

Suojellaan Lapsia ry on antanut 30.9.2020 lausunnon seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistukseen lapsiin koskevien rikosten osalta. Lausunnossa tuodaan esille monipuolisesti lasten oikeutta suojeluun yhä vahvemmin sekä pyydetään lain valmistelijoita huomioimaan lasta kunnioittava ja rikosten vakavuusaste huomioiva terminologia.

“Seksuaaliväkivaltaa kuvaavilla termeillä on suuri merkitys ja on meidän aikuisten velvollisuus muuttaa niitä kohtia, jotka eivät kunnioita lapsen oikeuksia”, sanoo Suojellaan Lapsia ry:n toiminnanjohtaja, erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkonen.

Suojellaan Lapsia ry on tyytyväinen siihen, että lapsiin kohdistuvat teot on koottu omaksi kokonaisuudeksi. Lapsilla on oikeus suojeluun kaikelta seksuaaliselta häirinnältä, houkuttelulta ja seksuaaliväkivallalta niin lastensuojelulain, lapsenoikeuksien sopimuksen kuin Lanzaroten sopimuksenkin perusteella.  On lapsen edun mukaista, että lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia arvioidaan omana kokonaisuutenaan rikoslaissa.

Suojellaan Lapsia ry painottaa lausunnossa, että on tärkeää käyttää lasta kunnioittavaa terminologiaa, eikä seksuaaliväkivaltaa tulisi sen vuoksi kutsua “seksuaaliseksi teoksi” eikä “sukupuoliyhteydeksi”. Kyse on rikoksen tunnusmerkistön täyttävästä vakavasta seksuaaliväkivallasta lasta kohtaan. Teot aiheuttavat lapselle fyysistä ja psyykkistä kärsimystä, sekä voivat vakavasti vaarantaa lapsen turvallisen kehityksen. Suojellaan Lapsia katsoo myös, että rikosnimikkeiden tulisi kuvata selkeästi väkivallan tekoja ja niiden vakavuutta. Suojellaan Lapsia haluaa painottaa, että jokainen alle 12-vuotiaaseen kohdistunut seksuaaliväkivallanteko tulisi rangaista lapsenraiskauksena tai lapseen kohdistuvana seksuaaliväkivallantekona. Suojellaan Lapsia korosti lausunnossa, että jokainen alle 18-vuotias on lapsi ja jokaisella lapsella on oikeus suojeluun kaikelta seksuaaliväkivallalta.

“Maailmaa luodaan sanoilla ja näin ollen sanat ovat tekoja. Toivomme, että saisimme seksuaalirikoslainsäädännön vastaamaan myös terminologisesti tätä päivää”, toteaa Suojellaan Lapsia ry:n yhteiskuntsuhde ja vaikuttamistyön johtaja, erityisasiantuntija Hanna-Leena Laitinen.

Suojellaan Lapsia ry toivoo lausunnossaan, että rikoslakia tarkenneittaisiin kuvamateriaalin osalta esimerkiksi hyödyntämällä Suojellaan Lapsia ry:n tuottamaa mukailtua COPINE-luokitteluasteikkoa sekä määrittämällä selkeämmin myös lapsen ikä-ja kehitystason arviointia. Suojellaan Lapsia toi esiin, että tekomuotoja selkeyttämällä turvattaisiin paremmin lasten yhdenvertainen kohtelu. Suojellaan Lapsia korosti lausunnossaan, että kaikki alle 18-vuotiaista seksuaalirikoksen yhteydessä kuvattu ja tallennettu kuvamateriaali tulisi nähdä yhtä vakavana lapsen oikeuksia rikkovana ja lapsen kehitystä vakavasti vaarantavana tekona. 

Lue koko lausunto täältä.

Lausunnon kirjoittivat Suojellaan Lapsia ry:n johtajat Nina Vaaranen-Valkonen ja Hanna-Leena Laitinen sekä harjoittelija, oikeustieteen opiskelija Anna Ovaska.